Posio tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen yritystoimintaan matkailusta aina puunjalostukseen ja malminetsintään.
Posio sijaitsee Etelä-Lapissa, lähellä ovat sekä Kuusamo että Rovaniemi kansainvälisine lentokenttineen. Junalla pääsee Kemijärvelle, josta matkaa Posiolle kertyy reilu 100 kilometriä.
Matkailuyrittäjät tekevät Posiolla poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä. Rakenteilla on uusi luksusmatkailuun keskittyvä matkailukeskus ja suunnitteilla uusia retkeily- ja kulttuurireittejä. Matkailualan uudet yrittäjät toivotetaan tervetulleiksi hyödyntämään erämaista luontoa ja kestävään kehitykseen panostavaa yrittäjäverkostoa.
Alkutuotanto on Posion vahvoja elinkeinoja, ja elintarvikkeiden ja luonnontuotteiden jatkojalostus tarjoaakin mielenkiintoisia mahdollisuuksia liiketoimintaan. Posio on loistava paikkakunta esimerkiksi ammattikalastajalle, koska tiloja ja laitteita jatkojalostukseen on jo valmiina.
Teollisia liiketoimintamahdollisuuksia löytyy esimerkiksi mekaanisesta puunjalostuksesta, johon on tarjolla tiloja, osaavaa työvoimaa ja mittavat raaka-ainevarat lähellä. Lisäksi puunjalostuksen ja malmienetsintäyritysten erilaiset alihankintatarpeet tuovat bisnespotentiaalia.
Posio on valtakunnallisen ison keramiikkavalmistajan Pentikin kotikunta, josta yritys kasvoi. Pentik on myös yksi vetovoimatekijä, joka tuo matkailijoita alueelle.
Faktaa
- Yritysten toimipaikkojen määrä 298
- Yritysten liikevaihto yhteensä 77 miljoonaa euroa
- Väestön määrä 3 066
- Lue lisää Posiosta
Yhteys
- Posion kunta
- Elinkeinopäällikkö Niina Heino
- niina.heino@posio.fi
- puh. 040 801 2205
- posio.fi