Suomalaisilla vapaalaskijoilla on tapana ajaa Käsivarrentietä Norjaan. Entä jos pysähtyisi jo Kilpisjärvelle? Mun Lappi hyppäsi huhtikuussa päiväksi Villein Lumi -kaksikon matkaan.
— Jahas, Jehkaksella näyttää olevan keli ummessa, Ville Eskonen toteaa katsoessaan ulos olohuoneensa ikkunasta Kilpisjärven kylässä huhtikuun puolivälissä.
Muutama askel keittiön puolelle, ja näkymä avautuu kohti itää.
— Termisjärven suunnassa näyttäisi hieman kirkkaammalta. Ja ennusteen mukaan iltapäivällä voisi paistaa jonkin aikaa aurinko niillä suunnilla.
Kartta peittää levitettynä leijonanosan Eskosten perheen ruokapöydästä. Tarkoitus on lähteä Eskosen ja Ville Väkeväisen kanssa katsomaan lähialueiden lumitilannetta vapaalaskun näkökulmasta ennen kaksikon järjestämiä Villein lumi -kursseja.
Kahdeksan vuotta Kilpisjärvellä asunut Eskonen tuntee alueen laskumahdollisuudet kuin omat taskunsa. Siinä missä vapaalasku yhdistetään yleensä Suomessa rinteiden vierustoihin tunturikeskuksissa tai lähituntureihin, tarjoaa Kilpisjärvi täysin oman maailmansa. Hissien puuttuessa ja välimatkojen ollessa pitkiä, tarvitsee retkiä suunnitella huolella ja tietää mihin on menossa, etenkin jos on lähdössä aivan lähimpiä tuntureita kauemmas.
Kilpisjärvellä yhdellä laskulla saa helposti satoja metrejä korkeuseroa ja sopivia laskuja on tarjoilla suhteellisen loivista ja tasaisesti kentistä jyrkkiin ja kapeisiin kuruihin. Suomalaisilla on kuitenkin tapana ajaa Kilpisjärven ohi Pohjois-Norjan puolelle laskujen perässä.
— Ja ne eivät ole mitään niin sanottuja Suomi-kuruja vaan ihan kunnon kuruja, Eskonen huomauttaa.
Suomen hurjimmat hoidetut rinteet ovat jyrkkyydeltään alle 30-asteisia, mutta Kilpisjärven alueen kuruissa jyrkkyyttä löytyy paikoin yli 45 astetta, ja alueella ollaan pitkälti matkapuhelinten kuuluvuusalueiden ulkopuolella.
Tällä kertaa kuruihin ei ole kuitenkaan asiaa lumivyöryriskin tähden. Suunnaksi päätetään ottaa Termisjärven länsipäässä kohoava Salmivaaran itähuippu, ja toista laskua pohditaan sen jälkeen. Matkaa Termisjärvelle tulee moottorikelkalla vajaat 15 kilometriä.
Uusi maailma avautuu Kilpisjärven kylän jäädessä ensimmäisten töytäreiden taakse.
Molemmilla puolilla pitkulaista laaksoa rauhallisisesti kohoavat tunturit tekevät temput silmälle, sillä avara tunturimaisema tekee helposti temput silmälle. Välimatkoja on lähes mahdoton arvioida ilman kartan apua. Käsivarren päässä tuntee totisesti olevansa jossain muualla.
Eskonen parkkeeraa rekeä vetävän moottorikelkkansa Salmivaaran juurelle. Länsituuli on puskenut pehmeää lunta meidän puolelle tunturia, ja laskettava kenttä paistattelee päivää auringonpaisteessa koskemattomana ja kutsuvana. Vaikka tunturi ei sen juurelta katsottuna siltä näytäkään, korkeuserometrejä on saman verran kuin keskikokoisessa Lapin tunturikeskuksessa. Välimatkat eivät ole ainoa mahdoton asia arvioitavaksi silmämääräisesti.
— Tästä voi tulla ihan kiva lasku, Eskonen virnistää laittaessaan nousukarvoja suksiensa pohjaan.
Ville Väkeväinen laittaa suksensa sivuun ja alkaa kaivamaan rinteeseen metrin syvyistä kuoppaa. Tällä kertaa vuorossa on perusteellinen tutkimus. Tutkittavana ovat muun muassa lumipeitteen talven ja kevään aikana muodostuneet kerrokset, lämpötilan muutokset lumen eri syvyyksissä sekä lumen kidekoko eri kerroksissa.
Vaikka lumikerros on kiinteää hankea, aiheuttaa laskija suksilla tai lumilaudallaan painetta noin metrin syvyyteen käännöksiä tehdessään, puhumattakaan kaatumisesta.
Lopuksi Väkeväinen leikkaa lumisahan ja vaijerin avulla kuopan takaseinästä kaksi erillistä lumipilaria testatakseen niiden kestävyyttä. Tarkoitus on selvittää, missä vaiheessa jokin heikko kerros antaa periksi eli kuinka herkästi lumimassa on lähdössä vyörymään. Olosuhteista ei ikinä saa täysin turvallisia, sillä täyttä varmuutta lumipeitteen kestävyydestä ei voi saada.
Lumen analysointia suurempi painoarvo on paikallistuntemuksella ja säiden seuraamisella pitkin kautta. Pyhätunturin lumivyöryennusteista mennellä kaudella vastannut Väkeväinen toteaakin, ettei lumivyöryriskien ennustaminen tällaisella tarkkuudella ole ihan jokaiselle.
— Kuoppia kaivetaan vähän turhan tähden. Pitää tietää, mitä on tekemässä ja olla ajatus, mitä odottaa kuoppia kaivaessa.
Moottorikelkka rekineen näyttäytyy jo nyt taskukokoisena tunturin juurella, vaikka yläpuolellamme oleva kiviröykkiö näytti alhaalta katsottuna olevan lähes kosketusetäisyydellä.
Huipulla tunturin laki ei tarjoa enää suojaa tuulelta, joten nousukarvat repii suksista mahdollisimman nopeasti, vaikka maisemia voisikin jäädä katselemaan. Termisjärven laakson lisäksi maisema avautuu tuntureineen Norjan suuntaan sekä takaisin kohti Kilpisjärveä ja Saanaa.
Lasku on juuri sellainen kuin uskalsi kuvitellakin. Sukset saavat piirtää koskemattomalle pinnalle omat jälkensä, ja laskettavaa riittää kaikille kolmelle. Pehmeää lunta ei ole pinnalla paljon, mutta riittävästi, että vapaus täyttää mielen. Koskematonta lunta riittäisi meidän ryhmälle muutamienkin kierroksien ajaksi.
On jopa harmillista, että parhaat laskut jäävät mieleen juuri siitä, ettei niistä muista paljoakaan. On voinut nauttia käännöksen luomasta liikkeestä, vauhdista ja pohtia mistä löytyy vielä koskematonta baanaa laskettavaksi.
— Kun tällä itäseinällä oli lunta, niin eiköhän sitä ole muillakin. Ei tarvitse käydä tekemässä jälkiä ennen asiakkaita, Eskonen toteaa.
Päätämme katsoa Termisvaaran pohjoisrinteen, jossa kivien välissä on tarjolla muutamia selkeitä laskulinjoja.
Kiipeäminen nousukarvat suksien pohjassa on vaivalloista verrattuna edelliseen nousuun. Länsituuli on puhaltanut lumet pois pohjoispuolelta, ja jäinen rinne on ensimmäistä huomattavasti jyrkempi.
Tuulen mukana, ja ennustuksen mukaisesti, saapunut pilviverho on peittänyt jälleen auringon, joten laskiessa pinnan muotoja on todella vaikea erottaa. Täydellistä laskua ehtii yrittämään muulloinkin, joten tulemme pienissä pätkissä mäkeä alas rauhallista vauhtia. Alempana rinteen pintaan ilmestyy hieman kontarsteja, että vauhdin kasvaessa touhua voi kutsua ihan laskemiseksi.
— Tietää ainakin, minne ei tarvitse asiakkaita viedä ensi viikolla, todetaan alhaalla varusteita pakatessa.
Paluumatkalla vastaan tulee muutamia hiihtäjiä ahkioita vetäen. Pienimuotoinen huijarisyndrooma kelkkakyydissä uhkaa iskeä päälle, etenkin kun väsyneenä matka menee vielä nopeammin.
Paluumatka tuntuu myös jälleen aikaa tai välimatkaa pidemmältä. Kun on kuitenkin käynyt kurkistamassa erämaan porteille ja tajunnut kuinka yksinäinen pesäke Kilpisjärven kylä on keskellä vallattomia maita, näyttää Käsivarren tien suunnastakin katsottu Saanatunturin tuttu muoto toiselta puolelta katsottuna entistäkin jylhemmältä ja lähes ankaralta.
