Kuusi huskya ulvoo ja tempoilee valjaissaan Sallan Poropuiston pihassa. Muut valjakot säntäsivät jo hetki sitten kohti metsänreunaa. On päästävä niiden perään ja pian!
Vihdoin reen jalaksilla seisova ihminen löysää jarrun. Koirat ponkaisevat täyteen laukkaan kohti Ruuhitunturia.
Opas Jarko Kallioinen lastaa pihalla huopia moottorikelkan rekeen. Kallioinen aloitti oppaan työt Sallan Poropuistossa joulukuun alussa, mutta koirasafareita hän ei ole vielä opastanut. Porot, kuten aitauksessa tyynenä seisoskeleva Kurvari, ovat tulleet tutummiksi kuin koirat.
– Kurvari taitaa olla suosikkiporoni. Sillä on tasainen luonne, ja sen voi laittaa minkä tahansa poron edelle tai perään ilman ongelmia. Toisessa ääripäässä ovat häsyäjät, joita pitää pidellä niin, että paita on märkänä 300 metrin jälkeen, Kallioinen kuvailee.
46-vuotias Kallioinen on kotoisin Sallasta, tarkemmin sanottuna Saijan kylästä. Hän teki parikymmentä vuotta töitä päivittäistavarakaupan parissa, jopa kauppiaana, mutta päätti hankkia itselleen uuden ammatin. Nyt hän suorittaa oppisopimuskoulutusta Sallan Poropuistossa.
– Porot eivät olleet minulle tuttu juttu entuudestaan. Tulin tavallaan pystymetsästä, mutta olen päässyt hyvin hommaan mukaan. Pelisilmä, pitkä pinna ja se, että tykkää jutella ihmisten kanssa, vievät oppaan työssä aika pitkälle. Tavoitteena on, että asiakas lähtisi kotiin tyytyväisempänä kuin mitä hän oli tänne tullessaan.
Kallioisen työpäivä alkoi tänään kahdeksalta talon tarjoamalla aamupuurolla. Tyypilliseen työpäivään kuuluu tulipaikkojen huoltoa maastossa, vaatevaraston siivousta ja ryhmien opastusta. Tänään Kallioinen vie ainakin kaksi ryhmää poronhoitoalueelle katsomaan vaatimia ja niiden viime keväänä syntyneitä vasoja.
– Ajamme kelkalla Kolmiloukkosen poroaidalle, missä asiakkaat saavat ottaa valokuvia, katsella poroja ja ruokkia niitä lehtikerpuilla. Minä pidän oman vuorisaarnani porojen elämästä ja niiden tavoista suomeksi ja tarvittaessa englanniksi, Kallioinen kertoo.
Sallan Poropuistoon tulee asiakkaita etenkin Euroopasta sekä kesällä että talvella. Moni heistä palaa Sallaan uudelleen, kuten hollantilainen Sabrina Giofré on tehnyt. Hän on täällä viidettätoista kertaa.
– Palaan aina vain takaisin, koska täällä on rauhallista ja ilmapiiri on ihanan rento. Kaikkialla on paitsi hiljaista, myös puhdasta. Huomaa selvästi, että ihmiset kunnioittavat täällä ympäristöä. Roskatkin kerätään maasta. Meillä Haagissa on vähän toisenlaista, hän kertoo.
Nyt Kallioisen pororeki varusteineen on valmis, ja viisihenkinen seurue kiipeää kyytiin. Reitti poroaitaukselle vie läpi tykkylumisen metsän, missä ei näy ketään. Vain kirjavahöyheninen koppelo lehahtaa hangelta lentoon.
Aidalla selviää, että Kallioinen on totisesti perehtynyt porojen elämään. Porojen sarvet putoavat joka vuosi, hän kertoo, ja sarvilla on kätevä pitää kilpailijat loitolla. Luppo on porojen suurta herkkua, ja karhu, ahma, susi, maakotka sekä liikenne porojen suurimpia uhkia. Vaadin kantaa vasaa seitsemän kuukautta, ja yhdellä hirvaalla eli urosporolla voi olla jopa 40 naaraan haaremi.
– Sen vahtiminen ja puolustaminen voi olla aika stressaavaa hommaa, Kallioinen kertoo, ja naisasiakkaita naurattaa.
Huumoria oppaan työssä tarvitaan, Kallioinen kertoo myöhemmin. Työ on fyysisestikin raskasta, ja päivät venyvät kiireisimpänä aikana jopa 15-tuntisiksi.
Hyvähenkinen työporukka on työssä viihtymisen kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Omaa työporukkaansa Kallioinen ei osaa muuta kuin ylistää.
– Jokainen on otettu hyvin porukkaan mukaan harjoittelijoista lähtien. Vitsi lentää herkästi kahvipöydässä silloinkin, kun kaikki ei ole mennyt ihan putkeen.
Edellispäivänä työporukan Whatsapp-ryhmässä oli ilakoitu, kun poronvasa – Mersu nimeltään – oli taukopaikalla kiivennyt yhä uudelleen asiakkaan paikalle pororekeen.
Kallioinen tykkää työssään erityisesti siitä, että asiakkaat ja tilanteet vaihtuvat, ja omia vahvuuksia voi soveltaa käytäntöön joka päivä. Oppaan työn oppii parhaiten oppaan työtä tekemällä, ja se sopii Kallioiselle hyvin.
– Minusta on ollut mahtavaa ikään kuin hypätä liikkuvaan junaan ja katsoa, miten kaikki toimii. Erilaiset työt, vaikkapa pororetken vetäminen, painuvat sitä tehdessä aivoihin ja lihaksiin, ja sieltä ne sitten muistuvat mieleen. Aivan loistava juttu.
Moni lappilainen matkailuyritys olisi voinut tänäkin talvena palkata paljon enemmän kausityöntekijöitä kuin mitä tarjolla oli. Myös Sallan matkailu kasvaa mukavasti. Esimerkiksi viime vuoden tammi-lokakuussa ihmisiä yöpyi Sallassa enemmän kuin koko edellisvuonna yhteensä. Kasvu oli edellisvuoteen verrattuna noin 23%.
Kausityöntekijöitä tarvitaan siis jatkossakin, sillä Sallan noin 3600 asukkaasta iso osa on eläkeikäisiä. Jos Sallan kirkonkylällä asuvalta Kallioiselta kysytään, luonto ja kohtuuhintaiset asunnot voisivat olla erinomaisia syitä suunnata nokka kohti Sallaa myös pysyvämmin.
– Tämä ei ole kalleimpia alueita Suomessa. Jos ostat omakotitalon kirkonkylältä, sadalla tuhannella saat jo aika hyvän ja tuoreen talon. Ja jos ei haittaa asua vähän sivummalla, 30 000 eurolla saa ihan mukavan maapläntin ja toimivan pirtin.
– Ja jos tykkää vaeltaa, marjastaa tai sienestää, täällä on valtavat preeriat siihen. Sallan isossa kunnassa pääsee liikkumaan joka ilmansuuntaan. Eikä paikallisilla ole vastarintaa uusia tulijoita kohtaan. Tänne on hyvä ulkopuolisenkin tulla.”
