Kansainvälisen taiteen kuraattorina napapiirillä

Rovaniemellä, napapiirin rajalla, on kuitenkin massiiviseksi taidemuseoksi muutettu entinen postiautovarikko, joka rakennettiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen kaupungin tuhosta säilyneistä tiilistä. Kulttuuritalo Korundissa toimii nyt kaksi  kansainvälisesti kiinnostavaa taideorganisaatiota: Lapin kamariorkesteri ja Rovaniemen taidemuseo.

Korundin säännöllisesti vaihtuvat näyttelyt aina Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmista paikallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin antavat monta syytä palata uudelleen ja uudelleen nauttimaan taiteesta Lapin sydämessä.

Mutta millaisia haasteita Lapissa työskentelevä amanuenssi kohtaa rakentaessaan näyttelyitä näin kaukana pohjoisessa?

Korundin amanuenssi Aira Huovinen työskentelee ulkopuolelta tulevien näyttelyiden parissa, eli kansainvälisten, yksityisten tai kiertävien näyttelyiden, jotka eivät tule Korundin omasta kokoelmasta. Mutta, kuinka hän valitsee mitä asettaa näytteille?

– Näyttelyitä tarjotaan paljon enemmän kuin voimme asettaa näytteille. Se on pulmallista. Joskus meillä on näyttelyidea, joka saattaa muhia monta vuotta. Toisinaan taiteilijat, kuraattorit tai muut yhteistyökumppanit esittelevät kiinnostavan suunnitelman, jota alamme työstämään. Normaalisti voi kestää kaksi tai kolme vuotta, että näyttely toteutuu. Tällä hetkellä näyttelykalenterimme on varattu täyteen seuraavat kolme vuotta.

Huovinen järjestää sekä taideteosten logistiikan että yhteistyöprosessin museon ja taiteilijoiden välillä niin, että lopputulos on mahdollisimman lähellä näytteilleasettajien alkuperäistä visiota. Tässä on omat haasteensa.

– Yleensä taiteilijat ovat mukana aivan alusta asti suunnittelemassa näyttelyä, ja suunnittelu pitää sisällään paljon kokouksia ja sähköpostiviestejä. Toki, taiteilijoiden asuessa muualla he ovat mukana vain ripustamisessa ja avajaisissa, jolloin meidän tehtävä on valmistella näyttely mahdollisimman hyvin. Teemme parhaamme, että näyttelystä tulisi täydellinen, sillä taiteilija on paras asiantuntija.

Korundilla on osaava joukko ammattilaisia, jotka tekevät näyttelyiden kokoamisesta mahdollista, mutta millainen on taideteosten matka galleriaan? Huovinen muistaa yhden erityisen epätavallisen tapauksen, jossa kaksi maalausta saapui Versailles’n palatsista Ranskasta.

– Kyseessä oli ranskalainen maalari François-Auguste Biard, joka kävi täällä Lapissa vuonna 1839 Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig Filip I:n jalanjäljissä. Biard maalasi saamelaisia koteja ja kyliä. Aihe kiinnosti meitä, koska tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun keskieurooppalainen oli tullut näin pohjoiseen maalaamaan.

Kuten arvata saattaa, arvokkaiden teosten saaminen näyttelytilaan, josta moni ei ollut kuullutkaan, vaatii hieman suostuttelua.

– Ensin kysyimme mahdollisuutta teosten lainaamiseen ja sitten yritimme kuvailla heille tilojamme. Selitimme, että meillä on ihan oikea taidemuseo Lapissa, ja Rovaniemelle pääsee ajamaan tietä pitkin. Tätä he eivät tienneet, mikä on ihan luonnollista.

Vaikka kaikki onkin sovittu, ei teosten saaminen Lappiin tapahdu sormia napsauttamalla, sillä ratkaistavana ovat esimerksiksi kuljetukset, tullimaksut ja vakuutukset. Briardin tapauksessa taideteosten mukana tuli jopa kuriiri.

Kenties ilmiselvin haaste, jonka Korundi joutuu kohtaamaan pohjoisen sijaintinsa takia on taideteosten kuljetuskustannukset, koska välimatkat ovat niin pitkiä.

– Pyrimme tekemään yhteistyötä muiden museoiden kanssa yhteiskuljetuksin tai keksimällä muita keinoja, koska taiteen kuljettaminen on kallista.

Kuljetusautojen ilmankosteutta ja lämpötilaa täytyy myös säädellä, jotta taideteokset pysyvät turvassa äärilämpötiloilta varsinkin talvikaudella. Saavuttuaan teokset lepäävät vielä vuorokauden ennen esille ottamista, jotta ne saavat aikaa sopeutua ilmastoon.

– Teoksen arvolla tai iällä ei ole tässä merkitystä, koska meidän täytyy huolehtia, että teos on olemassa vielä 300 vuoden päästä.

Museon tärkein tehtävä on suojella taideteoksia. Mutta taide on tarkoitettu nähtäväksi, ei varastoitavaksi. Varastoituna taideteos säilyy ikuisesti, mutta minkä vuoksi, jos siitä ei voi nauttia?

– Joskus materiaalit eivät ole sitä, miltä näyttävät. Esimerkiksi esine, joka näyttää kiveltä saattaakin olla lasia. Lasia tunnutaan arvostavan enemmän kuin kiveä, ja helposti luulisi, että kiveä saa koskettaa, mutta kivestä on lähes mahdotonta saada sormenjälkiä pois.

Säännöllisesti vaihtuvien näyttelyiden kokoaminen ei ole mikään vähäpätöinen saavutus. Selvitettäviä ja ratkaistavia asioita ovat muun muassa taideteosten saapumisen järjestäminen, sijoittelu seinillä, tehokas valaistus ja seinille ripustaminen.

– Kun kyseessä on jokin hyvin herkästi rikkoontuva teos, sen ripustaminen on yksi haaste ja toinen sen pitäminen turvassa näyttelyn ajan. Emme halua käyttää aitauksia vaan haluamme, että ihmiset voivat katsoa teoksia läheltä ja kävellä niiden ympärillä, mutta meidän täytyy aina ottaa huomioon sekä teoksen turvallisuus että museokävijän tarpeet. Museona meidän tehtävämme on pitää teokset kunnossa myös tuleville sukupolville, mutta niistä ei ole iloa, jos kukaan ei pääse näkemään ja kokemaan niitä.

Jos Korundin taidetarjonta vielä riitä, Huovinen kehottaa tutkimaan muitakin paikkoja.

– Amanuenssina suosittelisin Lappiin muuttaville taiteen ystäville Särestöniemi-museota Kittilässä, Kakslauttasen taidegalleriaa Saariselällä ja Saamelaismuseo Siidaa Inarissa, tai jos tulet käymään Korundissa, tien toisella puolella on Lapin Taiteilijaseuran Galleria Napa. Siellä on aina jotain paikallista näytteillä. Suomessa on todella korkealaatuista nykytaidetta.

– Suurin haaste siinä, että sijaitsemme Lapissa, on saada ihmiset huomaamaan, että täällä on kaikkea todella mahtavaa.