Jaakkolan porotilalla Luostolla matkailija pääsee paitsi poroajelulle, myös osaksi Anu Maggan ja Jani Jaakkolan perheen elämää. Metsän keskelle saapuvan vieraan yleisin kysymys on, missä lapset oikein käyvät koulua.
Siitä on kohta kymmenen vuotta, kun sodankyläläiset Anu Magga ja Jani Jaakkola tapasivat saamelaisissa häissä. Yhteinen ystävä oli pestannut Janin kokiksi ja Anu vastasi tarjoilusta. Alusta asti oli selvää, että tällä kaksikolla työt hoituvat.
– Se oli loppukevättä, kun tavattiin ja seuraavana syksynä pitikin tehdä jo täysillä töitä yhdessä, Anu kertoo.
Niin Anu tuli emännäksi Jaakkolan tilalle, joka on Janin suvun paikka. Janin isovanhemmat pitivät tilalla hevosia, lehmiä ja poroja. Väinö-pappa veisti veneitä ja Martta-emäntä piti poromiehille kestikievaria talossa, jota asuttaa nyt Anun ja Janin perhe. Poroajelut keksi 80-luvulla Janin isä Reino, joka on ollut ensimmäisiä poromatkailuyrittäjiä Lapissa.
Anulla ja Janilla on kaksi yhteistä lasta, kohta yksivuotias Nilsu ja 3-vuotias Inker-Anna. Molemmilla on lisäksi 15-vuotiaat tytöt aiemmista liitoista.
– Kaikilla lapsilla on omat poromerkit. Se on tärkeä juttu. Vaikka luku ei olisi iso, merkki pittää olla. Se on suurin lahja, minkä vanhemmat voi lapselle laittaa, porosaamelaisesta suvusta tuleva Anu sanoo.
Anu on tuonut Jaakkolan porotilalle mukanaan tarinankertomisen ja joiku-perinteen. Hänelle oman kulttuurin tunnetuksi tekeminen on tärkeää.
– Saamelaisuus on osa minua ja kun sitä ei voi irrottaa, niin se näkyy täällä tietysti. Minusta on tärkeää levittää oikeaa tietoa. Jos en minä kertoisi saamelaisuudesta, joku muu sen tekisi kuitenkin.
Poroajelun jälkeen Jaakkolan tilan vieraat voivatkin kuulla tarinaa paimentolaissaamelaisten elämästä ja Paulus-papasta. Espanjalaisille Anu saattaa joikata Despacito-hitin. Yleensä matkailijaa kiinnostaa kuitenkin eniten aivan tavallinen elämä, kuten se, miten Anun ja Janin lapset kulkevat kouluun tai mitä perhe söi eilen ruoaksi.
– Tyypillinen kysymys on, syömmekö joka päivä poroa ja ihan joka päivä saan vastata kysymykseen, missä lapset käy koulua?
Kun Anu sitten kertoo, että kyllä poroa syödään joka päivä jossain muodossa ja että lapset kulkevat ensin taksilla ja sitten bussilla parinkymmenen kilometrin päähän kouluun, turistit ovat ihmeissään. Anun mukaan aitous on tärkeää ja paikallinen elämä kiinnostaa matkailijoita.
– Asiakkaat tykkää siitä, että tämä on meiän koti ja että avaamme omaa elämäämme heille.
Anu on kotoisin Vuotsosta. Hänen sukunsa tiedetään hoitaneen poroja lähes 400 vuotta ja noin sata vuotta sitten suku jutasi poroineen Norjasta Sompioon Vuotson alueelle. Jani puolestaan on asunut aina kotitilallaan, lukuunottamatta paria Kittilän vuotta, kun hän opiskeli porotaloutta.
– Poronhoito on verissä, kun olen siihen kasvanut, Jani sanoo.
Poronhoito erotuksineen, heinäntekoineen ja korjaustöineen rytmittää perheen elämää ympäri vuoden. Myös matkailukausi kestää tavallista pidempään, koska sesonki on aikaistunut. Ruska-aikaan tilalla käy pääasiassa suomalaisia, mutta kiireisin on joulusesonki, kun ulkomaalaiset matkailijat saapuvat Lappiin.
Yhtä varmasti kuin vieraat toivovat näkevänsä revontulia, haluavat he myös poroajelulle. Anu kertoo, että joulukiireiden jälkeen Jani päästetään yleensä pariksi päiväksi metsään rentoutumaan.
– Se on poromiehen mieli aina mettässä, Anu hymyilee.
Perheen joulu menee pitkälti työn merkeissä, mutta illat ovat lasten aikaa. Jouluperinteisiin kuuluu kuusen haku, pukin vierailu, lahjat ja joululaulut, joita lauletaan myös saameksi. Kinkkua tämän perheen joulupöydästä ei kuitenkaan löydy.
– Poronpaisti on joulunakin kunniapaikalla, Anu sanoo.