Muuttaessamme Rovaniemelle olimme hyvin tietoisia, että valitsemme asua paikassa joka on hyvin kaukana ystävistämme, hyvin kaukana perheistämme.
Aikani Ruotsissa muutti minua. Tuntui kuin olisin kadottanut sosiaaliset taitoni, menettänyt rohkeuteni ja unohtanut miten kaupungissa käyttäydytään. Mielessäni pyöri suurin kysymys sitten opiskelupaikan valinnan jälkeen: miten aikuisiällä saadaan ystäviä?
Kesä oli helppoa aikaa. Aurinko porotti helteiseltä taivaalta, kun ystäviämme kävi kylässä joka toinen viikonloppu. Kun keli Lapissa vaihtui kylmemmäksi, oli meidän vuoromme lähteä ystävien luokse etelään. Rovaniemi ei tuntunut olevan kaukana mistään, enemmänkin kuin kohtaamispaikka jossa sai silloin tällöin olla rauhassa.
Kun kuitenkin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlistimme uutta kotiamme seuranamme pitkästä vieraslistasta huolimatta vain vuokranantajamme ja naapurimme, hyväksyin todellisuuden jossa ystävämme ovat kaikkea muuta kuin lähellä.
Syksyn myötä uudet työt alkoivat. Astuminen oravanpyörään hankaloitti matkustamista perheen ja ystävien luokse. Hihkuin kuitenkin innosta, saisin arkeen rytmiä ja pääsisin tutustumaan uusiin työkavereihin.
Pettymyksekseni huomasin istuvani suurimman osan ajasta yksin toimistolla, ilman kollegaa, työnjohtajien eläessä kaikkialla muualla paitsi Rovaniemellä. Työt kuitenkin muuttuivat nopeasti osa-aikaisesta täyspäiväiseksi ja minulle suotiin seuraksi kollega, jonka myötä maanantain aamupalaveriin pyöräili kiireellä ja iltapäiväien kahvitauot tuntuivat oikeasti tauoilta.
Yhtenä lokakuisena sunnuntaina Aurora Alert -sovellukseni kilahti luvaten hienoja revontulia. Samoin kilahti myös Instagramini.
Viestipyyntöihin tuli Lappi-aikani toistaiseksi tärkein viesti pyytäen valokuvaamaan illan revontulinäytöstä. Kun vastahakoisesti jännittyneenä vastasin viestiin myöntävästi, en tiennyt mihin olin ryhtymässä. Suuntasimme illaksi järven rannalle, kauas kaupungin valosaasteesta, ja todistimme elämäni siihen mennessä hienoimmat revontulet yhdessä tämän uuden niin tuntemattoman tuttavuuden kanssa.
Päästyäni kotiin selasin kuviani läpi, olin kuitenkin enemmän innoissani tapaamastani ihmisestä, kuin kuvista tai revontulista.
Poikaystäväni lähtiessä työreissulle Japaniin, lamaannuttava paniikki yksin jäämisestä valtasi minut maalaillen piruja seinille: Mistä saisin tukea? Entä seuraa tai ymmärrystä?
Pidin tunteeni sisällä ja jatkoin arkeani kuin kotona olisi edelleen sama tuki kuin aiemminkin, en halunnut vaivata ketään. Vasta lähdön jälkeen ymmärsin ympärilläni olevien ihmisten olevan uusi tukiverkostoni. Ihmiset keitä pidin aiemmin tuttuina tai kollegoina olivatkin kiinnostuneita asioistani, valmiita kuuntelemaan ja auttamaan.
Tukiverkostoja ei luoda hetkessä, eikä niitä voi muodostaa suunnitelmallisesti, ne muodostuvat sattumien kautta ja rakentuvat ajan kanssa. Kollegastani tuli yksi tärkeimmistä palasista paikallista tukiverkostoani. Toimistolla vaihdamme arkisia kuulumisia, mutta mökkireissulla pohdimme yhdessä maailmankaikkeuden ihmeitä.
Entä kuvauskaverini? Ystävyytemme syttyi heti ensikohtaamisesta. Jo ensimmäisellä viikolla lähdimme yhdessä telttailemaan, emmekä sen jälkeen ole olleet viikkoa pitämättä yhteyttä toisiimme. Aina tilaisuuden tullen kierrämme Rovaniemen retkikohteita tai suuntaamme kauemmas tunturiin viettämään viikonloppua.
On toukokuinen sunnuntai, sataa lunta. Kävelen koiramme Remun kanssa ympäri Rovaniemen sulia kävelyteitä.
Vasta pari viikkoa sitten nautimme kevätauringosta vuorilla Ruotsissa, tunturin rinteillä Pallaksella. Vielä viikko sitten kesän lämpö helli Rovaniemellä. Olimme ystävien ympäröimänä monta viikkoa, mutta nyt taivas on harmaa, vaikka jossain puiden latvojen katveessa pilkahtaakin pieni siivu sinistä taivasta. Rovaniemen tukiverkostoni viilettää jossain Barcelonan ja Reykjavikin liepeillä, poikaystäväni on töissä.
Kysyn Remulta, mitä mieltä hän olisi, jos soittaisin pari puhelua, hän vilkaisee minua ja rynnii lähintä lentävää lehteä kohden vauhdilla, ei paljoa kiinnosta. Loppulenkki mennee puhelimessa puhuen, kuten on mennyt monta muutakin lenkkiä, monta työmatkaa ja lounastaukoa sekä monta iltaa punaviinilasin äärellä yksin kotona.
Olin joskus huono pitämään yhteyttä ystäviini, mutta nykyään tunnen olevani monen kanssa paljon läheisempi kuin asuessani heidän kanssaan samalla paikkakunnalla. Tukiverkostoni on laajempi kuin koskaan. Tukiverkostoni on ympäri Suomea, ympäri maailmaa, lähellä minua Rovaniemellä tai Ruotsissa ja aina puhelimen päässä.
Seuraa Saaraa myös Instagram-tilin sekä Sheincomer.com-verkkosivun kautta!