Joskus muutto tuo mukanaan odottamattomiakin yllätyksiä. Useista vastoinkäymisistä huolimatta Davitsaisen perhe halusi jäädä Lappiin, olihan uudessa kotipaikkakunnassa kaikki edelleen kohdallaan.
Kun perheen molemmat lapset tulivat kouluikään, alkoi Ranua kutsua Paula Davitsaisen, 52, puolisoa muuttamaan takaisin kotipaikkakunnalleen.
– Käytiin muutaman kerran täällä sukuloimassa ja näyttämässä lapsille isännän kotipaikkoja. Lapset innostuivat heti ja päättivät, että muutamme tänne naps tuosta vain, Davitsainen muistelee.
Vanhemmilla meni puoli vuotta asiaa kypsytellessä. Muuttopäätös syntyi, kun vuokralle löytyi ihana talo Impiön kylästä, lähes neljänkymmenen kilometrin päässä Ranuan keskustasta. Lähihoitajana aiemmin työskennellyt Davitsainen luotti, että hänelle löytyisi myös töitä.
– Kävikin sitten niin, että isännällä pamahti selkä muutossa. Hän jäi ensin sairauslomalle kuljetusalan töistä ja pian työkyvyttömyyseläkkeelle toisen pitkäaikaisen sairauden myötä. Ei me siitä lannistuttu. Todettiin, että ehkä on parempikin, että ollaan alkuun molemmat kotona, niin saadaan opettaa lapset rauhassa uuden kouluarjen alkuun syksyllä.
Lapsiperheen palvelut ja asukkaiden lämmin tuki turvana
Jos kaupungissa asuessa piti tarkistaa, että kuopuksella oli kesälläkin kengät jalassa ja paita päällä ulos lähtiessä, Ranualla se ei ollut niin justiinsa. Leikkipuiston tehtävää toimitti koko Saunajärven ja Impiönjärven väliin jäävä maisema.
– Täällä tuntui heti, että elämä on rennompaa ja rauhallisempaa. Lapset sai juosta villinä ja vapaana, Paula Davitsainen kertoo.
Etelässä asuvat sukulaiset kauhistelivat koulutietä aloittavan kuopuksen 28 kilometrin koulumatkaa Kuhan pieneen kyläkouluun, mutta Davitsaisen perheessä juuri koulua kyyteineen pidettiin ihan huippupalveluna kunnalta.
– Poika nousi aamulla linja-autoon ja tuli iltapäivällä taksilla kotiin, ei siinä ollut mitään ongelmaa. Kuhan koulussa on reilusti alle sata oppilasta, ja siellä on niin idyllistä – touhuavat tosi paljon ulkona ja tekevät käsillä.
Positiivisena yllätyksenä perheelle tuli myös se, miten ystävällisiä ja auttavaisia ranualaiset ovat.
– Täällähän tiedetään jo ennen kuin olet muuttanut kuka olet, mistä tulet ja mihin olet muuttamassa. Meidät toivotettiin tervetulleiksi joka paikassa. Naapuri neuvoi, miten kudotaan kantapää ja kun uudessa kodissa oli leivinuuni, vuokranantaja opasti sen käyttöön.
Yhtenä toukokuisena yönä vuoden kestänyt unelma-arki Ranualla rikkoutui. Illalla puuhellalla kokkailun aikana tuli oli päässyt piipussa olleen tai siihen tulleen raon kautta välikatolle ja herätti sieltä levitessään koko perheen.
– Meillä oli mukana vain ne vaatteet, mitä päälle kerkes vetään ja mun puhelin. Naapurit piti huolen, ettei jääty kannon nokkaan itkemään, vaan ottivat heti paloyönä meidät hellään huomaansa. Päästiin saunomaan, saatiin paikka missä olla ja ruoka nenän eteen keskellä yötä.
Aamulla naapurit ohjasivat soittamaan vakuutusyhtiöön ja saman vuorokauden sisällä kunnasta järjestyi keskusteluapua lapsille.
– Joku taidettiin hälyttää vapailta töihin meitä auttamaan. Ranualaiset olivat todella ystävällisiä ja lämpimiä. Aina saatiin apua, kun tarvittiin. Vuokranantajakin sanoi, että se maallinen omaisuus on yks hailee – pääasia on, että olette nyt tässä.
Työyhteisö, jossa itkun ja naurun aiheet jaetaan
Kun perhe oli asettunut tulipalon jälkeen uuteen kotiin, Davitsainen aloitti syksyllä kunnan palveluksessa henkilökohtaisena avustajana.
– Matkaa avustettavan luo oli kaksikymmentäkahdeksan kilometriä suuntaansa. Mulla ei ollut ajokorttia, joten isäntä vei ja haki. Se oli ihan hyvä, niin hänkin sai muuta toimintaa kuin lusmuta kotona.
Parin vuoden jälkeen Davitsainen kaipasi kuitenkin lisää työtunteja. Henkilökohtaisen avustajan tehtävät vaihtuivat huoltamotyöntekijän pestiin Ranuan Shellillä.
– Olen ollut Shellillä töissä nyt kaksi vuotta. Siellä tehdään hommia laidasta laitaan, lattian pesusta alkaen. Meillä on aivan mahtava työilmapiiri! Työkavereiden kanssa nauretaan ja itketään kaikki asiat yhdessä.
Davitsainen työskentelee yksityisellä huoltoasemalla kolmessa vuorossa. Yksikään päivä ei ole hänen mukaansa samanlainen, ja sellaisen vaikutelman saa myös yrityksen somejulkaisuista: pikkujoulut asiakkaille DJ:n vetäminä, burgeritarjous päättäjäisviikonloppuna ja spraymaalaustaidetta Ranuan taiteiden yön kunniaksi.
– Aina on mukava mennä töihin, oli vuoro mikä hyvänsä. Työmatka on nyt noin kolmesataa metriä, kun asutaan tässä Ranuan keskustassa muutaman vuoden kiertolaiselämän jälkeen. Ehkä vielä joskus, kun lapset ovat omillaan, asutaan vähän sivummalla, mutta onhan tämä keskustaajamakin Ranualla tämmönen mukavan maalaismainen. Ikkunoista näkyy puita.
Tunnettuja toritapahtumia ja kaikkea pientä kivaa tekemistä
Ranua on tunnettu eläinpuistostaan ja Hillamarkkinoista, mutta vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksista puhuttaessa Paula Davitsaisella tulee ensimmäiseksi mieleen koulun yhteydessä pidettävät iltapäiväkerhot.
– Vielä yläasteikäisillekin järjestetään ilmaisia iltapäiväkerhoja, joiden jälkeen on maksuton kuljetus kotiin. Lapsiperheille on täällä vaikka mitä sellaista kaikkea pientä kivaa tekemistä: jalkapalloa, jääkiekkoa, frisbeegolfradat, kuntorappuset, polkuja, laavuja ja uimarantojakin keskustassa kaksin kappalein, Davitsainen luettelee.
Itse hän nauttii etenkin Hillatorin tapahtumista, joita järjestetään läpi vuoden.
– 4H-kerho, Ranuan Martat, eläkeläisten, kehitysvammaisten ja monien muiden yhdistysten ihmiset pitävät kesäisin erilaisia toritapahtumia aina kaksi kertaa viikossa. Mä odotan aina Hillamarkkinoita ja varsinkin syksyisiä Elonkorjuumarkkinoita.
Ensimmäisen vuoden vastoinkäymisten kohdalla Davitsainen oli valmis muuttamaan takaisin etelään, mutta lapset olivat toista mieltä.
– He olivat kotiutuneet tänne niin hyvin, että eivät missään nimessä olisi lähteneet takaisin. Se ihan huvitti, kun he olivat yhtäkkiä niin kovin lappilaisia.
Molempiin lapsiin yöllinen herätys palavasta kodista jätti jälkensä, mutta Davitsainen kertoo heidän saaneen kunnalta ja alueen yhteisöltä kaiken mahdollisen tuen.
– Poika pääsi vieläpä aloittamaan VPK:ssa poikkeusluvalla jo 8-vuotiaana. Hän sai oppia, että vettä ja tulta ei pidä pelätä, mutta niitä pitää kunnioittaa. Täällä VPK:ssakin on sopivan pieni porukka, joten jos poika on harjoituksissa säikähtänyt jotain, on voitu katsoa se rauhassa yhdessä läpi. Tänä kesänä hän on päässyt osallistumaan palokuntanuorten leireille Ranualla ja Kittilässä. Kohokohta meille oli, kun hän kaiken jälkeen oppi laittamaan takkaan tulen.
Enää Davitsainen ei itsekään kaipaa muualle ja kaikista harrastusmahdollisuuksista huolimatta aika kuluu helposti arkisesti kotitöissä ja villasukkia kutoen.
– Juttelen vapaalla kavereitten kanssa puhelimessa ja vaihdan kuulumisia. Edelleen saan aina alkukesästä kuvia Porvoosta, kun siellä mansikka jo kukkii ja meillä on vielä lumi maassa. Mutta sieltä se nurmikko aina puskee läpi ja koivut puhkeaa lehteen täälläkin!
Kiinnostuitko? Lue lisää!
