Syitä asua Lapissa on lähes yhtä monia kuin on asukkaitakin. Tässä jutussa kaksi paluumuuttajaa ja yksi junantuoma kertovat miksi heidän on hyvä olla Lapissa omilla kotipaikkakunnillaan. Lue heidän tarinoistaan, miksi pohjoisesta on tullut koti.
Henna Karppinen, Ivalo
12 vuoden Oulun seudun vuoden jälkeen Ivaloon 2017 palannut Laplandlifen 29-vuotias yrittäjä.
Muistan, kuinka lähdin laukut kirskuen teininä täältä ja sanoin, että tänne en muuta koskaan. Nyt vähän naurattaakin todeta tämä seikka, mutta tiedän myös, että moni muukin on saman lauseen todennut lähtiessään opinahjoihin nuorena. Nyt istumme lapsuudenystävieni kanssa samassa kahvipöydässä Ivalossa ja muistelemme lapsuuttamme Ivalossa ja ennen kaikkea sitä, kuinka hyvä paikka tämä oli kasvaa.
Muutin opiskelemaan Ouluun nuorena 2005 ja pysyin Oulun seudulla 12 vuoden ajan ennen paluutani Ivaloon syksyllä 2017. Nyt minulla on hallussa kolme eri ammattitutkintoa matkailu-, liikunta ja hyvinvointialalta sekä yksi erikoisammattitutkinto. Olen tehnyt useita kausitöitä aiemmin Ivalossa matkailu- ja ravintola-alalla sekä työskennellyt ulkomailla. Olen mieleltäni ikuinen seikkailija, joka janoaa aina vapauden tunnetta ja uusia kokemuksia.
Sain kesällä 2017 tiedon, että isovanhempieni kotitalo ja tila oli vapautumassa tulevalle syksylle. Päätös oli nopea ja tiesin samalla sekunnilla, että nyt tai ei koskaan se on kokeiltava tämäkin seikkailu elämässä. Nimittäin yrittäjyys ja paluumuutto ehkä pysyvästikin Ivaloon.
Koen, että nykyisessä työssäni Laplandlife-yrityksellä voin toteuttaa juuri haluamiani asioita ja ennen kaikkea itseäni, ja olen erittäin tyytyväinen siihen.
Ivalossa on helppo hengittää, ja ihminen saa olla rauhassa. Niin minä sen monelle selitän, joka ei täällä asu ja kysyy minulta, miksi sinä siellä ”hevonjeerassa” asut. Minulla on täällä kaikki se, mistä kaupungissa ollessani osasin vain haaveilla. Hiljaisuus, rauha, iso talo, iso piha, vapaus ja lukuisat mahdollisuudet. En väitä, etteikö se muualla olisi mahdollista, mutta täällä se on helpompaa saavuttaa, veikkaisin.
Ihmisillä täällä on vapaus liikkua miltei missä tahansa ja millä kulkupelillä vaan. Aktiviteetteja on ympäri vuoden aivan käden ulottuvilla, mahdollisuudet harrastamiseen ovat täällä lukuisat. Täällä voi myös todella kokea olevansa osa luontoa. Nämä asiat ovat tärkeitä myös minulle. Ystävällisiä ihmisiäkin täältä löytyy ja myöskin yhteisöllisyyttä, mitä kaupungista pitää etsiä hieman enemmän sen löytääkseen.
Sijaintikin on aina suhteellista. Autolla kolme ja puoli tuntia Rovaniemelle ja reilu tunti Helsinkiin lentokoneella. Jatka siitä vuorokausi, niin olet jo toisella puolen maapalloa. Se on ihan niin kuin sen itse haluaa ajatella. Olla kaukana, mutta silti niin lähellä kaikkea. Pidän myös siitä.
Mika Lokka, Sodankylä
40-vuotias sodankyläläinen, vaikka 12 vuotta vierähtikin muualla. Perheeseen kuuluvat vaimo ja metsästyslinjainen labradorinnoutaja.
Täällä kaikki palvelut ovat lähellä, eikä pankkiin mennessä tarvitse etsiä parkkipaikkaa puolta tuntia. Ulkoilmaihmiselle Sodankylä on yksi parhaista paikoista asua ja elää. Sijainti ihanteellisesti keskellä tuntureita, ja joka paikkaan on lappilaisittain lyhyt matka. Helsinkiinkin ehtii kolmessa tunnissa.
Ensimmäinen muistoni lapsuudesta on kurkkia isän olan yli matkustaessani satularepussa metsällä Sodankylän pohjoisosissa. Siitä varmaankin syttyi rakkauteni luontoon. Vanhempien matkassa Lappi ja luonto tulivat tutuiksi metsästyksen, kalastuksen, marjastuksen ja ulkoilun puitteissa. Nuoruudesta saakka ovat säilyneet rakkaimpina harrastuksina moottorikelkkailu ja metsästys. Viimeaikoina myös kalastus on taas alkanut kiinnostamaan muutamien upeiden kalareissujen jälkeen Inarille ja Ruotsin tuntureille.
Lukion jälkeen lähdin Ouluun armeijaan tammikuussa 1998, ja sille tielle sitten jäin. Opiskelin Helsingissä ja sen jälkeen tein töitä Kajaanissa sekä ulkomailla yhteensä 12 vuotta. Vuonna 2010 tarjoutui mahdollisuus muuttaa takaisin Sodankylään ja sain siirron Jääkäriprikaatiin. Päätös muodostui muutaman päivän aikana, ja kotipaikka vaihtui takaisin Lappiin. Tuolloin perheettömänä päätös oli helppo tehdä.
Aikuisena paluu oli erilainen, kuin mitä nuorena pois lähtiessään kuvitteli sen olevan. Vanha kotikylä on ollut paluusta lähtien harrastusten puolesta ihanteellinen satumaa, eikä nuorena ahdistaneet pienen kylän piirit ole missään vaiheessa edes käyneet mielessä.
Vaimon kanssa olemme ahkerasti kierrelleet Sodankylää ja Lappia retkeilemässä kaikkina vuodenaikoina. Syksyllä laajat valtion maat antavat hyvät mahdollisuudet kanalintu- ja hirvijahtiin. Maasto vaihtelee laajoista kankaista tunturimaastoon. On paljon mistä valita mielensä mukaan. Vaelluskohteita on reilusti Urho Kekkosen kansallipuistosta Sompioon ja Pyhä-Luostolle. Kaikissa niissä onkin tullut vaellettua useita kertoja. On hienoa vielä nykyaikana päästä niin kauas luontoon, ettei kännykät kuulu. Tänä syksynä teimme ensimmäisen maastopyöräretken UKK-puistossa, kun maastopyöräily sallittiin siellä. Kesällä aikaa tulee lisäksi vietettyä mökillä tekoaltaan rannalla.
Talven tullessa talviurheilumahdollisuudet ovat kattavat, ja luminen aika on pitkä marraskuusta huhtikuun loppuun. Pyhä-Luosto tarjoaa hyvät luontopolut ja hiihtoladut sekä laskettelurinteet. Sodankylässä on kattava kelkkareittiverkosto ja kohtuullisen lyhyt matka Ruotsiin isoille tuntureille, joten viihtyvyys talvella on taattu.
Kun elämä on värivalojen ulkopuolella, ei sitä menoa ja vilskettä kaipaa eikä tarvitse. Siihenkin on täällä ihan riittävästi mahdollisuuksia sen kerran kun tarvitsee. Yleensä Midnight Sun Film Festival riittää.
Tosca Ramberg, Rovaniemi
33-vuotias mediatieteen opiskelija, osa-aikainen resurssiopettaja, kaksosten äiti ja junantuoma syntyperäinen järvenpääläinen.
Siihen, miksi Rovaniemellä on hyvä olla, ei ole minulla yksiselitteistä vastausta. Luulen, että se on omalla kohdallani tasapainoinen yhdistelmä tärkeitä ihmisiä, saavutettuja mahdollisuuksia, turvallisuutta, toteuttamista odottavia unelmia. Näitä kaikkia ympäröi koko Lapin alueen erikoisuus, mitä ei etelästä käsin pysty hahmottamaan. Vasta täällä olen esimerkiksi tajunnut matkailun merkityksen Suomelle tai sen, miten pukeudutaan säänmukaisesti. Ja edelleenkin revontulet pystyvät säväyttämään.
Suurin syy tänne jäämiseen taisi olla Rovaniemen koko ja välitön ilmapiiri. Rovaniemi on tarpeeksi suuri kaupunki eri mahdollisuuksien toteuttamiseen, mutta kyllin pieni, jottei tunne itseään yksinäiseksi tai liian anonyymiksi.
Rovaniemellä minua erityisesti kiehtoo, että täällä pääsee helposti mukaan piireihin. Olen ollut mukana tanssiteatteri Studio Solussa tanssijana viitisen vuotta ja olen päässyt sen kautta esiintymään esimerkiksi Arktikumin pihassa kovalla pakkasella ja hiihtokeskuksessa saksalaisille turisteille. Vähänkään isommassa kaupungissa ei omalla tanssitaustallani olisi välttämättä päässyt mukaan niin kokonaisvaltaisesti kuin täällä. Kynnys osallistumiseen on matalampi, koska yleensä tuntee entuudestaan jo jonkun, joka on mukana toiminnassa.
Ensimmäisen kerran astuin Rovaniemen kamaralle vuonna 2008. Siihen asti Oulu oli ollut pohjoisin paikka, jossa olin ollut. Tulin tänne suorittamaan ensimmäistä opetusharjoitteluani ja halusin mahdollisimman kauaksi Helsingistä, joka silloin oli kotikaupunkini.
Rovaniemi otti minulta luulot pois heti ensimmäisenä harjoittelupäivänä, jolloin jouduin hiihtämään Ounasvaaralla oppilaiden kanssa sakeassa lumisateessa. En ollut hiihtänyt vuosiin ja varusteeni taisivat olla säähän aivan väärät. Siitä harjoittelusta syntyi tietynlainen palo Rovaniemeä kohtaan ja palasin seuraavana syksynä tekemään pidempää harjoittelua samaan kouluun.
Olin kyllä aina tiennyt, etten tule jäämään Helsinkiin tai lapsuudenkaupunkiini Järvenpäähän, mutta en osannut parikymppisenä kuvitellakaan, että tulisin asumaan vakituisesti näin pohjoisessa ja näin kaukana omista maantieteellisistä juuristani. Lopullisesti Rovaniemelle muutin kesällä 2010 töiden perässä ja olen asunut täällä miltei yhtäjaksoisesti siitä asti, jos ei lasketa mukaan puolen vuoden harharetkeä Ouluun, jossa kävin synnyttämässä kaksosemme.
Rovaniemi tulee olemaan ikuisesti minulle se paikka, jossa olen mennyt naimisiin, ollut raskaana, etsinyt uuttaa suuntaa uralleni ja päässyt kasvamaan ennen kaikkea aikuiseksi. Vaikka välillä pitkien välimatkojen ja ruman kaupunkimiljöön kanssa tulee kipuiltua, aika nopeasti sen unohtaa, kun lähtee kävelemään joen rantaa pitkin pois päin kaupungista tai kauppareissu venyy, koska näkee matkalla niin paljon tuttuja.