Mie olen syntynyt Rovaniemellä ja tuntenut itseni vahvasti lappilaiseksi aina. Etenkin maailmalla matkatessa olen ollut tosi ylpeä pohjoisista juuristani, vaikka ne eivät suvun puolelta kovin syvällä maakunnan maaperässä olekaan.
Oululaislähtöiset vanhempani asettuivat 1980-luvun taitteessa Rovaniemelle – parahiksi niin, että voin sanoa olevani syntyperäinen lappilainen. Täällä vanhempani asuvat edelleen, ja tänne myös molemmat veljeni ovat omien reissuvuosiensa jälkeen perheensä perustaneet.
Koulu, kaverit, luonto ja liikkuminen, niiden parissa lapsuus ja nuoruus pitkälti meni. Varsinkin kouluaikojen patikkaretket, melontareissut ja erämaassa yöpymiset ovat jääneet mahtavina muistoina mieliin. Läheisen suhteen luontoon solmin jo silloin.
Lappilaisiin lapsuusmuistoihin kuuluvat kai vääjäämättä myös reissut marjamettiin. No, kouluiässä ei heinäkuun helteissä välttämättä huvittanut pukea pitkähihasta päälle ja painella perheen kanssa hikisenä hillasuolla sääskien syötävänä. Näidenkin kokemusten arvon on kuitenkin ymmärtänyt etenkin vanhemmiten. Oman vanhemmuuden kynnyksellä tuntui, että nämä ovat juurikin niitä juttuja jotka ovat minut tänne juurruttaneet, ja joita haluan myös omille lapsilleni tarjota.
Hillasuot eivät ole nyt ajankohtaisia kaksivuotiaiden kaksosten kanssa, mutta ulkona liikkuminen ja oleminen on jo todella tärkeää. Sellaista elämäntapaa halutaan vanhempina tarjota, tietysti lasten ehdoilla ja heidän ikänsä huomioiden. Viime kesänä kävimme jo vähän popsimassa mustikoita, mistä lapset tietysti olivat aivan innoissaan. Talvella stigat, pulkat ja muut ovat myös tulleet tutuiksi. Lappi ja Rovaniemi tarjoavat upeat mahdollisuudet lähteä vaan ovesta ulos lasten kanssa ja päästä luontoon.
Aika selvää siis oli, minne mieluiten perheeni perustaisin ja missä lapseni kasvattaisin. Onneksi Vesankin mieli taipui hyvin ja solahtaminen lappilaiseen elämänrytmiin on sujunut melkein kuin itsestään.
Omien lasten saaminen oli pitkäaikaisen toiveen täyttymys. Ennen lasten syntymää tuntui, että ’itsekkäiden’ kilpaurheiluvuosien jälkeen ehdottomalla ykkössijalla on nyt perhe. Se kuulostaa näin pari vuotta myöhemminkin ihan omalta ajattelulta. Huippu-urheilu on henkisesti rankempaa, kun paineet ovat mukana koko ajan ja itseä viedään äärirajoille, mutta samalla tavalla tämäkin sitouttaa. Siinä missä urheilussa on selvää mikä on tavoitteena ja kaikki tekeminen tähtää yhteen hetkeen, tämä on jokahetkistä. Ne ilon hetket voivat tulla yllättäen, kun lapsi vaikka oppii jotakin. Urheilussa ilon ja pettymyksen tunteet liittyivät kilpailuun, jonka ajankohdan tiesi etukäteen.
En tiedä miten äitiyteen voi valmistautua, vai voiko edes. Maalaisjärjellä pärjää ja arki opettaa, vaikka juuri nyt siihen kuuluu myös parivuotiaiden uhmaa. Omilta vanhemmiltani saamallani tuella ja kannustuksella on kuitenkin ollut niin ratkaiseva merkitys omassa elämässäni, että tiedän sen olevan jotain, mitä haluan itsekin vanhempana tavoitella.
Luonnonläheisyyden lisäksi Lapissa ehdottomasti parasta on arjen helppous. Metsä on melkein kotiovella, mutta niin ovat myös kaikki palvelut – etenkin tässä elämäntilanteessa sellainen nousee miltei arvoon arvaamattomaan.
Jos jokin asia on vanhemmuudessa yllättänyt, niin sellainen tietynlainen arjen kiireys ja intensiivisyys. Noin pienet lapset vaativat sataprosenttisen läsnäolon, etenkin kun niitä on kaksi. Lapset ovat olleet tammikuusta alkaen kolme päivää viikossa päivähoidossa, jolloin ehdin tekemään urheiluun ja urheilumarkkinointiin liittyviä töitä. Muutoin kotona niitä voi tehdä juuri päiväunien aikana. Muut päivät on sitten kotona täysillä lasten kanssa.
Vaikka minut tunnetaan Lapissa meninpä melkein minne tahansa, saan olla sopivan rauhassa. On vain mukavaa kun ihmiset tulevat välillä tervehtimään ja juttelemaan – ja perisuomalainen pidättyväisyys on pitänyt huolen siitä, ettei huomiota ole koskaan tullut liikaa. Julkisuuden rajan olen aina vetänyt kotiovelle, ja siinä se on hyvin pysynyt.
Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän lappilaisten pitää olla ylpeitä omasta osaamisestamme – että yrittämällä ja töitä tekemällä täällä pohjoisessa voi menestyä ihan samalla tavalla kuin missä tahansa. Se on viesti, jonka varmasti haluan äitinä myös omalle lappilaiselle jälkikasvulleni välittää.
Tanja Poutiainen-Rinne
Lapland Ambassador