Kun talous notkahti vuonna 2008, se näkyi nopeasti mainosalalla.
Olin ollut yli kahdeksan vuotta töissä isossa mainostoimistossa Oulussa ja osasisin aavistella, että yt-neuvottelut saattaisivat pian olla edessä. Minulle tarjottiin eropakettia, jos lähden vapaaehtoisesti. Niinpä lähdin.
Lähdön jälkeen ajattelin, että nyt minulla on ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa unelmani käsityöläisyydestä. Tietokoneella istuminen sai riittää. En kuitenkaan halunnut lähteä Etelä-Suomeen ja joku minulle vinkkasi, että jalometallialaa voi opiskella myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa. Lähdin kokeilemaan, kun ei minulla ollut mitään menetettävää. Puolen vuoden jälkeen tapasin puolisoni Akin Skábmagovat-festivaaleilla Inarissa. Aki toimii Lemmenjoella kullankaivajana. Hänen kauttaan olen päässyt aidosti alkutuotannon lähteille.
Paarma on äitini tyttönimi ja tiesin jo opinnot aloittaessani, että se tulee olemaan yritykseni nimi, jos sellaisen ikinä perustan. Niinpä rekisteröin Paarma Design -nimen jo ensimmäisenä opiskeluvuonna ja valmistuttuani 2013 aloin tehdä hopeakoruja täysipäiväisesti yrittäjänä.
Samoihin aikoihin kuoli myös äitini. Työstin silloin yhtä suosikkikoruistani, lapintiiroja ja kuuntelin paljon Mari Boinen Čuovgga Áirras -levyä. Luin jostakin lehdestä jutun Mari Boinesta ja hän kertoi sattumalta lapintiiran olevan yksi lempilinnuistaan ja inspiraatio Čuovgga Áirras -levyn nimelle. Nimi tarkoittaa suomeksi valon airuetta, adoptoin sen myös koruuni. Useimpien korujeni taustalla piilee jokin tarina.
Käsityökylänä tunnettu Inari on hyvä paikka yrittää. Pieneksi kyläksi täällä tapahtuu paljon. Minulla oli ensimmäiset vuodet paja vanhassa veneverstaassa ja vaikka en paikkaa mainostanut, niin joka kesä sinne eksyi oven taakse matkailijoita. Myös tausta mainostoimistossa on auttanut minua paljon, kun hoidan itse markkinoinnin ja valokuvauksen. Sosiaalinen media on minulle tärkein markkinointikanava. Sitä kautta pääsee täällä hieman syrjempänäkin näkyville ilman, että tarvitsee lähteä messuille pitkien matkojen päähän. Tosin tavoitteeni päästä irti tietokoneella istumisesta ei ole ihan toteutunut.
Elämässäni on ollut paljon sattumia ja onnenkantamoisia, jotka ovat johtaneet minut tähän pisteeseen, missä nyt olen. Kaverini tosin sanovat, että olenhan minä aina puhunut käsityöläisyydestä ja pohjoiseen muuttamisesta ja taisin siitä miehestäkin sanoa, että kunhan on hyvä tyyppi niin ei haittaa, vaikka asuisi maakuopassa. Ehkä joskus pitäisi miettiä mitä sanoo, kaikki on toteutunut lähes kirjaimellisesti.
Tytti, Inari
